Vuoden 2012 aikana Raide ry vieraili yhteensä 62 koululla. Suurin osa vierailuista tehtiin luokkamuotoisena päihdeparkkina sekä päihdebussia käyttäen. Pidimme myös useita Relax-luentoja.

Kouluvierailujen lisäksi osallistuimme päihdebussillamme nuorille tarkoitetuille Know How – messuille Vaasassa, jossa meillä vieraili n. 600 nuorta , sekä Turussa Next Step –messuille, jossa kävijöitä bussissa oli noin 750. Järjestömessut olivat tuttuun tapaansa marraskuun puolivälissä, niille osallistuimme omalla osastollamme, kävijöitä tapahtumassa oli pari sataa ammattilaista. Lisäksi osallistuimme erilaisiin pienempiin nuorisotapahtumiin eri puolilla Suomea.

Päihdebussi tilattiin kilpailutuksen perusteella Grandellin Liikenne Oy:ltä, Linjaliikenne Muuriselta, Niinimäki Oy:ltä sekä Seinäjoen Liikenteeltä.

Kouluvierailujen yhteydessä teetetyt kyselyt olemme tilastoineet ja toimittaneet kouluille. Kyselykaavakkeessa nuorilla on mahdollisuus esittää myös kysymyksiä, joihin he saavat henkilökohtaisen vastauksen mahdollisimman nopeasti. Oppilailta keräämme samassa yhteydessä myös palautetta vierailustamme. Koulunhenkilökunnalta kerätään palautetta kyselyjen tilastojen lähettämisen yhteydessä. Saamamme palaute on ollut erittäin positiivista. Nykyisen tarjontamme lisäksi toivotaan erityisesti kannabiksesta kertovia tilaisuuksia.

Olemme siirtäneet suoraan nuoriin olevan sähköisen yhteyden sähköpostilistan sijasta facebook-sivuillemme, joissa päivitämme ajankohtaisia asioita. Useamman nuoren kanssa on sitä kautta käyty henkilökohtaisia tuki- ja neuvontakeskusteluja.

Kesän 2012 leiri järjestettiin Kangasalalla, Vahderpään leirialueella. Leirillä oli mukana 18 nuorta. Ohjaajia oli viisi sekä mainio kokki. Lisäksi vierailevana palveluntuottajana yhden päivän ajan mukana oli Ville Varis ohjaamassa korikiipeilyä.

Yhteistyötahojamme ovat koulujen ja tilaajakuntien lisäksi olleet Preventiimi sekä Varsinais-Suomen lastensuojelujärjestöt ry:n hankkeet, esim. Murkkuneuvola.

Tukiraide on tullut monelle nuorelle tutuksi ja etenkin kesän päivystystiistait olivat vilkkaita. Jonotusaika Tukiraiteeseen oli keskimäärin kolme arkipäivää. Puhelintukea oli saatavissa päivittäin.

Katupäivystyksiä oli vuoden aikana seitsemän. Päivystyksen on löytänyt satunnaisten ohikulkijoiden lisäksi melko vakiintunut nuorten ryhmä. Päivystyksen osalta yhteystyötä on tehty Grandellin Liikenne Oy:n kanssa.

Raide ry:n hallituksen puheenjohtajana on toiminut Päivi Kankaristo. Muita työntekijöitä vuonna 2012 on ollut nuorisotyöntekijä Aija Tommila sekä ruotsinkielinen nuorisotyöntekijä Heidi Lund. Loka-joulukuun 2012 työntekijänä oli myös Emmi Kankaristo.

Keikkatyöntekijöinä on työskennellyt Tytti Kankaristo ja Marina Harjunpää. Kesäleirillä ohjaajina oli Aijan ja Päivin lisäksi Marina Harjunpää, Anne-Mari Lepistö ja Asta Konttinen. Ostopalveluna koko leirin ajan mukana oli myös Janne Kaleva. Janne Kaleva teki myös osan kouluvierailuista ostopalveluyrittäjänä Raide ry:n konseptilla.

Raide ry:n rahoitus tuli pääosin Raiteen tuki Oy:n yrityksille suunnattujen kampanjoiden kautta. Saimme myös pienimuotoisia toiminta-avustuksia vanhempainyhdistyksiltä ympäri Suomea sekä yksityishenkilöiltä.

 

Turussa 11.3.2013

Aija Tommila

Nuorisotyöntekijä